Blogi 29.7. Kaksi viikkoa OBG:hen

Oriharon beach volley kenttien viereisestä pellosta tulee OBG:lle tilava parkkipaikka. Tapahtumajärjestelyjen lomassa rentoudutaan ja treenataan kisakuntoa beach volleyn parissa.

Tällä kertaa blogi tulla tömpsähtää vähän etuajassa! Eikös niin sanota, että vaihtelu virkistää? Mutta tokihan ennakoinnille on syynsäkin, ne selviävät jatkossa.

Lauantaina 29.7. - mille päivälle päiväsin tämän blogin - on siis tasan kaksi viikkoa tapahtumaamme. Ja lauantaina 29.7. OBG sekä näkyy että kuuluu; kisapaita ym. varainhankintamyynnillä Lappilan markkinoilla sekä raivaustalkoissa Oriharossa ympärijuoksun ja Kickbikekisan maasto-osuuksilla.

Eli suunta Lappilaan lauantaina klo 10 paksun lompsan kanssa ja edelleen "maastoruunivarusteissa" Oriharoon klo 11, mikäli sinulla herää äkillinen halu kantaa kortesi talkookekoon. Tekemistä löytyy kyllä!

Oriharon uimarannan ympäristöä ovat muuten jo siistineet Lappilan kyläyhdistyksen talkoolaiset. Heille isot kiitokset talkoopanoksesta!

Fysiikkaa on treenattu perinteisesti myös Mommilanjärven souteluissa. Kuvassa Nousun tyylikäs OBG-jengi tositoimissa 15.7. 2017

Tällä viikolla ykkösagenda on ollut tapahtuman käsiohjelman kokoaminen taittajalle ja siinä sivussa kaikki muut juoksevat asiat. Yhtälö, että nimenomaan asiat juoksee, eikä tapahtumakoordinaattori, vaatii edelleenkin pientä työstämistä ;)  

Lupa-asioiden kanssa on vierähtänyt Suomi 100 kesätapahtumien viranomaisruuhkassa odotettua - ja luvattua - pidempään, mutta nyt on enää tärkein jäljellä. Siitäkään ei pitäisi puuttua meidän järjestäjien puolelta enää mitään.

Kunhan nyt vain polliisilaitoksella leimasin napsahtaa kohdalleen, niin virallinen lupa yleisötilaisuuden järjestämiseen kaikkine oheislupineen pitäisi olla well done pihvi.

Jos hyvin käy, niin joku blogipätkä ennen OBG:tä voipi minunkin näppäimistöltäni vielä nähdä päivänvalon. Jollei, niin sitten on ainakin loppuun asti puristettu tapahtumaa kuntoon teille hyvät lukijat, OBG-kilpailijat ja suuri rannan tapahtumapäivänä täyttävä yleisö!

Vastapaino työlle on myös tärkeää, ettei pää ja kroppa jumitu liikaa. Siinäpä vielä yksi syy blogin ennakkojulkaisuun, että suoraan lauantain talkoohommista jatkamme isännän kanssa Suonteen saareen saunomaan ja maanantaina meno-paluu käynnille Tallinnaan.

Myös viimeinen viikonloppu ennen OBG:tä on varattu - jo 41. kertaa omalla kohdalla - 110 juhlavuottaan viettävälle suomenhevoselle Kuninkuusravien merkeissä.

Eli jos puhelimella ei kahtena tulevana pe-ma tavoita eikä sähköpostiin kuulu vastausta, niin malttakaa hetki. Tuulettumisen jälkeen on työtarmo taas kohdallaan.

Marjo